Eilen illalla meillä oli kotona kaksi varsin väsynyttä tikkujalkaa, unta riitti pitkälle aamuun asti. Eipä ole aikoihin ollut niin hiljaista porukkaa.
Syynä tietenkin kyläpäivä ystävän luona, jolta löytyy kaksin kappalein ihania italiaanoja! Oi sitä riemua, kun Neiti pääsi rellestämään pienen harmaan bestiksensä kanssa, heillä kun on leikit varsin samansorttiset ja tasaväkiset. Eli täysiä rämäpäitä, ääntä ja vauhtia riittää! Kaksi muuta ovat sitten hieman rauhallisempia tarkkailijaluonteita, mutta taisipa se Poikakin hieman intoutua lelua viskomaan.
Kuvassa siis tosiaan NELJÄ italialaista, ette näe tuplana... vaikka
häpeäkseni täytyy myöntää, että pariin otteeseen erehdyin luulemaan
harmaata neitoa omaksi Pojaksi, yhdennäköisyys on hämmentävä. Pienen
salapoliisityön seurauksena selvisikin, että kuvan keskimmäiset ovat
sukua keskenään. Huomaatteko yhdennäköisyyden? Erehtymistä siivittää
huomattavasti myös se, että näillä nassikoilla on täysin samanlaisia
tapoja, vaikka eivät toisiaan ole tavanneet kuin muutaman kerran.
Tassuilla mäiskiminen ja tasajalkataklaushyppiminen ei olekaan Pojan
omia keksintöjä, nehän onkin geeneissä. Hah!
Sen verran vielä täytyy sanoa, että Poika taustojensa vuoksi on yleensä melkoinen kylkimyyry kyläillessä, eipä juuri poistu mamman kainalosta. Tässä paikassa sen sijaan Poika on kuin kotonaan, viilettää menemään ja tutkii paikkoja, eikä edes pelkää talon emäntää! Joten täytyy näin täysin objektiivisesti julistaa tämä italiaanokoti Maailman Parhaaksi Kyläpaikaksi.
Kiitos ihanalle Ystävälle seurasta, nähdään taas pian!