sunnuntai 25. elokuuta 2013

Päikkärit

Koskaan ei voi olla varma mitä nukkuessa tapahtuu



 Parasta pelata varman päälle, ettei vaan omaisuutta röyhkeästi anasteta unien aikana


 Koska tämä tyyppihän on selvästi valmis hyökkäämään luun kimppuun hetkenä minä hyvänsä



tiistai 11. kesäkuuta 2013

Maailman parasta kyläilyä

Eilen illalla meillä oli kotona kaksi varsin väsynyttä tikkujalkaa, unta riitti pitkälle aamuun asti. Eipä ole aikoihin ollut niin hiljaista porukkaa.

Syynä tietenkin kyläpäivä ystävän luona, jolta löytyy kaksin kappalein ihania italiaanoja! Oi sitä riemua, kun Neiti pääsi rellestämään pienen harmaan bestiksensä kanssa, heillä kun on leikit varsin samansorttiset ja tasaväkiset. Eli täysiä rämäpäitä, ääntä ja vauhtia riittää! Kaksi muuta ovat sitten hieman rauhallisempia tarkkailijaluonteita, mutta taisipa se Poikakin hieman intoutua lelua viskomaan.




Kuvassa siis tosiaan NELJÄ italialaista, ette näe tuplana... vaikka häpeäkseni täytyy myöntää, että pariin otteeseen erehdyin luulemaan harmaata neitoa omaksi Pojaksi, yhdennäköisyys on hämmentävä. Pienen salapoliisityön seurauksena selvisikin, että kuvan keskimmäiset ovat sukua keskenään. Huomaatteko yhdennäköisyyden? Erehtymistä siivittää huomattavasti myös se, että näillä nassikoilla on täysin samanlaisia tapoja, vaikka eivät toisiaan ole tavanneet kuin muutaman kerran. Tassuilla mäiskiminen ja tasajalkataklaushyppiminen ei olekaan Pojan omia keksintöjä, nehän onkin geeneissä. Hah!

Sen verran vielä täytyy sanoa, että Poika taustojensa vuoksi on yleensä melkoinen kylkimyyry kyläillessä, eipä juuri poistu mamman kainalosta. Tässä paikassa sen sijaan Poika on kuin kotonaan, viilettää menemään ja tutkii paikkoja, eikä edes pelkää talon emäntää! Joten täytyy näin täysin objektiivisesti julistaa tämä italiaanokoti Maailman Parhaaksi Kyläpaikaksi.

Kiitos ihanalle Ystävälle seurasta, nähdään taas pian!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Murr



Neidillä on asiaa. Pipo on syvältä.




P.S. En mäkään siitä niin tykkää. T. Poika

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Meillä asuu Ilo ja Onni

Kuinka voi pienen koiran katseeseen mahtua niin paljon elettyä elämää? Enää tosin vain häivähdyksiä pelosta, tilalle on tullut päivä päivältä reippaampi ja rohkeampi pikku-italiaano. Kovat äänet, äkkinäiset liikkeet ja vieraat ihmiset kuitenkin tuovat pahat muistot vielä äkisti mieleen. Silloin oman ihmisen turvallinen syli on parasta lääkettä.





Miten tämä pikkumies meille päätyi? Neidille oli pohdittu kaveria jo pitemmän aikaa, ja viime keväästä asti puoliaktiivisesti etsittykin. Kävimme katsomassakin jokusta, mutta Neiti oli sitä mieltä, ettei ole Trinsessan arvolle sopivaa seurustella epävinttikoirien kanssa. Meille ei oikeastaan ollut rodulla tai roduttomuudella niin väliä, mutta Neidillehän tässä kaveria etsittiin. Yritä nyt sitten puhua järkeä vinttikoiralle, joka kuvittelee olevansa maailman napa.

Etsinnät lakkautettiin ja elämää jatkettiin entiseen tapaan, kunnes saapui puhelu vanhalta ystävältä kera takkitilauksen. Uteliaisuudesta kysäisin, että onkos teille tullut lisää italiaanoja, kun useamman takin tarvitset? Vastauksena, että tässä meillä on tällainen Ranskanmaalta pelastettu poika omaa kotia ja ihmistä vailla. TSÄDÄM. Tähdet napsahtivat kohdilleen ja Poika tuli taloon.


Neiti esittelee lelulaatikon sisältöä tulokkaalle


Ja näin niillä leikitään. Neiti näyttää mallia, Poika katselee turvalliselta etäisyydeltä.


Kauniisti sanottuna värikkään menneisyytensä vuoksi Pojalla on paljon opittavaa etenkin luottamuksen saralla, niin ihmisiin kuin itseensäkin. Taustalla on monta asuinpaikkaa ja paljon ihmisiä, jotka eivät ole aina kohdelleet hyvin. Leikkimisestä Poika ei ymmärtänyt tuon taivaallista saapuessaan, mutta Neidin sitkeän opettamisen seurauksena Poika on jo löytänyt villasukkien riepottelun ilon. Tämä mamma katselee joka päivä Pienen Urhean Pojan edistymistä ilon kyyneleet silmissä.


Yhdessä on mukavaa vastaanottaa kevään ensimmäiset auringonsäteet


Alkuperäisenä ajatuksena oli saada Neidille oma ystävä. Se toive toteutui, mutta lisäksi saimme mahdollisuuden tarjota apua sitä tarvitsevalle. Vastalahjana saimme läjäpäin lisää rakkautta elämäämme. Sitä kun ei koskaan voi olla liikaa.